Raha puhuu myös sosiaaliturvan kehittämisessä

Ansiosidonnainen työttömyysturva on osa sosiaaliturvaamme, mutta samalla myös yksi työmarkkinapolitiikan palikoista. Sosiaaliturvan osana se turvaa työttömän tuloja ja sisältää myös perusturvan, peruspäivärahan kokoisen perusosan. Tämä osuus kustannetaan yhteisillä verovaroilla samalla tavalla kuin peruspäivärahakin.

Ansiosidonnainen työttömyysturva on myös osa työmarkkinapolitiikkaa. Ansiosidonnaisen päivärahan ansio-osan rahoittavat työnantajat ja palkansaajat työttömyysvakuutusmaksuilla. Tämän maksuosuuden vuoksi niin työnantajat kuin palkansaajat katsovat oikeudekseen osallistua sosiaaliturvan kehittämiseen vähintään silloin, kun se koskee heidän rahoittamaansa ansiosidonnaista päivärahaa.

Ansiosidonnainen työttömyysturva saa kritiikkiä siitä, ettei sen piiriin pääse kuin osa työttömistä, vaikka sen rahoittamiseen osallistuu jokainen palkansaaja. Kritiikki on tältä osin virheellistä, sillä työttömyysvakuutusmaksuista tilitetään peruspäivärahan maksajalle Kelalle se osuus, joka on vuosittain laskettu ansiosidonnaisen järjestelmän ulkopuolelle jääneiden palkansaajien osuudeksi. Järjestelmän kehittäjien tavoitteena on ollut ja on, että mahdollisimman moni työttömistä pääsisi ansiosidonnaisen piiriin. 80-luvulla ei tuntunut mahdottomalta haaveilla ajasta, jolloin jokainen työntekijä olisi vakuutettu oman alansa työttömyyskassassa.

Ongelmaksi on kuitenkin tullut työelämän muutos, johon työttömyysturvajärjestelmä ei ole pystynyt vastaamaan. Pitkäaikaistyöttömien, epätyypillisten työsuhteiden muuttuminen yhä tyypillisimmäksi ovat syöneet uskottavuutta myös ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta. Miten voidaan uskottavasti puolustaa järjestelmää, joka ei pysty huolehtimaan työttömien toimeentulosta ja joka kohtelee työttömiä eriarvoisesti?

Työttömyyden kasvu on aiheuttanut rahoitukseen ongelmia. Kuinka paljon voidaan kerätä työttömyysvakuutusmaksuja työssäkäyviltä ja työnantajilta? Minkä tasoisen ja mittaisen työttömyysturvan järjestelmä voi tarjota? Nämä kysymykset ovat myös osa työmarkkina- ja talouspolitiikkaa. Niihin annetuilla ratkaisuilla oletetaan ohjattavan ihmisten käyttäytymistä työmarkkinoilla, kasvatettavan työvoiman liikkuvuutta ja pahimmillaan (tai katsantokannasta riippuen parhaimmillaan) voidaan luoda matalapalkka-aloja. Työttömyysturvan avulla on oletettu voivan ratkaista työvoiman kohtaanto-ongelma, lisäävän työvoiman liikkuvuutta ja naiivimmillaan sen on oletettu ratkaisevan ongelman, joka on todellisuudessa työpaikkojen puute. Etsittäessä ratkaisuja työttömyysturvajärjestelmästä on luotu monimutkainen järjestelmä, jonka ulkopuolelle jää moni uuden työelämän työntekijä.

Onko mahdollista kehittää oikeudenmukainen ja toimiva järjestelmä, jos ansio-osaa ei enää kerätä työnantajilta ja palkansaajilta, vaan se rahoitetaan verovaroin ja siirretään osaksi sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä, vapaana työmarkkinajärjestöjen päätöksenteosta?

Palkansaajien osuus rahoituksesta on noussut viime vuosina, mutta yhä edelleen työnantajat osallistuvat merkittävällä panoksella työttömyyden kustannusten kattamiseen. Vuonna 2017 työnantajat maksoivat työttömyysvakuutusmaksuja 1 768 miljoonaa euroa ja palkansaajat 1 241 miljoonaa euroa.

Rahoitus on saatu neuvottelemalla, ja palkansaajat ovat luopuneet työelämän eduista voidakseen siirtää siitä säästyviä kuluja työttömyysturvaan, joka on osa sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Olisiko mahdollista saada samainen summa kerätyksi työnantajilta sosiaaliturvan hoitoon verotuksen kautta? En usko. Voimme heiluttaa hyvästit summalle, jonka saamme työttömille nykyjärjestelmän kautta. Emme pääse jakamaan nykyistä rahasummaa tasan jokaiselle työttömälle. Vielä vähemmän uskon, että voisimme luopumalla nykyisestä rahoitusjärjestelmästä saada kootuksi riittävän rahoituksen, jotta voisimme korottaa perusturvan tasoa. Miten olisi mahdollista saada muutos läpi ilman, että työmarkkinajärjestöillä olisi mahdollisuus hallinnoida heiltä kerättyjä rahoja? Epäilen, että sellaista poliittista voimaa ei ole.