Nordiskt Arbetslöshets-försäkringsmöte 2022 – raportti julkaistu
Kirjallinen raportti syyskuussa Helsingissä järjestetystä Nordiskt Arbetslöshetsförsäkringsmöte -seminaarista on julkaistu. Joka toinen vuosi järjestettävä seminaari kokoaa saman katon alle pohjoismaiset työttömyysvakuutusasiantuntijat keskeisten aiheiden äärelle. Raportti löytyy tämän uutisen liitteenä ja sisältää mm. ohjelman, puhujien esittelyt, tiivistelmiä puheenvuoroista ja puheenvuorojen esitysmateriaalit. Raportti on kirjoitettu ruotsiksi.
Kaksipäiväiseen seminaariin osallistui 79 työttömyysturvasiantuntijaa Pohjoismaiden työttömyyskassoista, työvoimaviranomaisista sekä asianomaisista ministeriöistä. Seminaarin teema oli Työttömyysturvajärjestelmien toimivuus ja taloudellinen kestävyys kriisien aikana. Seminaari pidettiin Pörssitalolla Helsingissä syyskuussa 2022.
Työllisyysrahastolla ja Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöllä on ollut suuri ilo ja kunnia järjestää Nordiskt Arbetslöshetsförsäkringsmöte. Haluamme kiittää vieraita ja puhujia aktiivisesta osallistumisesta sekä yhteistyökumppaneita hienoista järjestelyistä.
Nordiskt Arbetslöshetsförsäkringsmöte järjestetään seuraavan kerran Ruotsissa vuonna 2025.
Seminaarin ohjelma
Seminaarissa kuulimme mm. seuraavat puheenvuorot
- Hvad kan beskæftigelsesindsatsen bidrage med?
-
- Jens Erik Zebis, Styrelsen for Arbejdsmarked og Rekruttering (STAR), Tanska
- Jens Erik Zebis, Styrelsen for Arbejdsmarked og Rekruttering (STAR), Tanska
- Förändringar i arbetslöshetsförsäkringen och samverkande system för att mildra effekterna av pandemin
-
- Jenny Oretun Wilnier och Kristian Löfgren, Arbetsmarknadsdepartementet (Regeringskansliet), Ruotsi
- Jenny Oretun Wilnier och Kristian Löfgren, Arbetsmarknadsdepartementet (Regeringskansliet), Ruotsi
- Hvordan NAV sikret finansiering av koronatiltakene under pandemien og hva vi har lært oss
-
- Yngvar Åsholt, NAV, Norja
- Yngvar Åsholt, NAV, Norja
- Sustainable Financing of Unemployment Benefits
-
- Janne Metsämäki, Työllisyysrahasto, Suomi
- Janne Metsämäki, Työllisyysrahasto, Suomi
- Paneelikeskustelu: The effects of the Covid pandemic and overcoming the crisis
-
- Lars Lööw, Arbetsförmedlingen, Ruotsi
- Yngvar Åsholt, NAV, Norja
- Essi Rentola, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomi
- Asbjørn Sonne Nørgaard, Cevea, Tanska
- Vilmar Pétursson, Vinnumálastofnun, Islanti
Seminaarin juonsi Annika Damström.