Työttömyysturvan väliaikaiset muutokset ovat saamassa jatkoa
Lakimuutosesityksen mukaan useat koronatilanteen vuoksi tehdyt muutokset olisivat voimassa 31.12.2020 asti. Lisäksi enimmäisajan jäädytys laajenisi kaikkiin työttömiin.
Aiemmin lakien voimassaolo oli säädetty päättymään kesän aikana.
Työttömyysturvan parannukset
Ansiopäivärahan maksaminen on alkanut ensimmäisestä työttömyyspäivästä ilman viiden päivän korvauksetonta omavastuuaikaa 16.3.2020 alkaen. Muutosehdotuksen mukaan ansiopäivärahaa maksettaisiin omavastuuajasta huolimatta, jos omavastuuaika alkaa viimeistään 31.12.2020.
Ansiopäivärahaa on voinut saada lyhimmillään kolmen kuukauden työskentelyn (13 kalenteriviikkoa) jälkeen silloin, kun työskentelyedellytykseen on laskettu yksi työskentelyviikko ajalta 1.3.2020 jälkeen. Lakimuutosehdotuksen mukaan lyhyttä työskentelyedellytystä voitaisiin käyttää vuoden loppuun asti. Edellytyksenä olisi, että ansiopäivärahan ensimmäinen maksupäivä on viimeistään 31.12.2020.
Ansiopäivärahan 300-500 päivän enimmäismaksuaika ei ole kulunut lomautuksen aikana, jos lomautus on alkanut 16.3.2020 tai sen jälkeen. Lakimuutosehdotuksen mukaan enimmäismaksuaika ei kuluisi lomautetuilla 31.12.2020 asti. Lisäksi enimmäismaksuajan jäädyttäminen laajennetaan myös muihin kokonaan tai osittain työttömiin ajalle 1.7.-31.12.2020.
Yrittäjän työttömyysturvaan ei ole tehty muutoksia ansiopäivärahan osalta. Lakimuutoksen mukaan yrittäjä on kuitenkin voinut saada Kelasta työmarkkinatukea silloin, kun yritystoiminnasta syntyvä tulo on laskenut koronan vuoksi. Lakimuutosehdotuksen mukaan muutos olisi voimassa 31.12.2020 asti.
Muutokset TE-toimistojen toimintaan
TE-toimistossa asiointi on muuttunut väliaikaisesti seuraavin tavoin:
- Lomautetun yritystoimintaa ja opintoja ei tutkita TE-toimistossa.
- Työnhakijoiden alkuhaastatteluista TE-toimistossa luovutaan suurelta osin. TE-toimiston on mahdollista luopua myös myöhemmistä haastatteluista.
Näitä käytäntöjä on tarkoituksena jatkaa 31.12.2020 asti.
Tavallisesti suuri osa TE-toimiston suunnitelmista ja palveluista on velvoittavia, eli niiden noudattamatta jättäminen johtaa työttömyysturvaoikeuden menettämiseen. Väliaikaisen lain myötä oikeus työttömyysturvaan on säilynyt poikkeuksellisesti myös seuraavissa tilanteissa:
- Henkilö ei ole vastannut verkkopalvelussa palvelutarpeen arvioimiseen liittyviin kysymyksiin tai laatinut luonnosta työllistymissuunnitelmaksi.
- Henkilö ei ole toteuttanut työllistymissuunnitelmaa.
- Henkilö keskeyttää työllistymistä tukevan palvelun koronaepidemiasta johtuen.
- Lyhytaikaiset opinnot pitkittyvät yli 6 kuukauden mittaisiksi koronaepidemian vuoksi.
Nämäkin poikkeukset pidettäisiin lakimuutosehdotuksen mukaan voimassa 31.12.2020 asti.
Lakimuutoksen myötä TE-toimisto voisi myös poiketa työnhakijan omaehtoisten opintojen etenemisvaatimuksesta vuoden loppuun asti sekä antaa lisäaikaa opintoihin silloin, kun opinnot myöhästyvät koronasta johtuen.